Luusto ja lihakset

Katsoimme aluksi videota parkourista ja aloimme pohtimaan miten se on mahdollista. Mitten ihmisen keho pystyy sellaisiin suorituksiin?
pohdittavia kysymyksiä oli esim.:

• Mikä on liikkumisen evolutiivinen tausta? Pakoon juoksu ja ruoan haku.
• Mikä pystyasennon merkitys? Pystyy tekemään kävellessä jotain ja kestävyys parempi pitkällä matkalla ja näkyvyys pidemmälle.
• Miksi kannattaa edelleenkin liikkua?
  Lihakset ei haurastu.

Luusto on miedän kehomme pystyssä pitävä rakenne. Luusto koostuu luista, joita on ruumiissamme n. 200 ja luumassasta uusiutuu aikuisenakin n. 10% vuodessa. Luuston on myös tukemisen lisäksi suojattava tärkeitä elimiä, kuten kylkiluut suojaavat keuhkoja ja sydäntä tai kallo suojaa aivoja. Luusto tuottaa ytimissään verisoluja, sekä toimii varastona mineraaleille, kuten kalsiumille ja fosfaatille.

Luu koostuu luukudoksesta, joka koostuu väliaineesta, joka taas koostuu kollageenisäikeistä (proteiinia) ja mineraalikiteistä (sisältää kalsiumia ja fosfaattia). Säikeet tekevät luusta joustavan ja kiteet vahvan. Kollageenisäikeiden takia pienillä lapsillakaan harvoin murtuu luita, koska ne ovat niin joustavat.Väliaineen lisäksi luukudoksessa on verisuonia, hermoja ja soluja. Vaikka tuntuukin hassulta, että luussa on verisuonia ja hermoja, on muistettava, että se on kuitenkin elävää kudosta ja senkin on saatava energiansa jostain. Tämän takia ilmeisesti luun murtuminenkin sattuu niin paljon, koska siellä on hermoja viemässä tietoa kivusta. En ole aikaisemmin miettinytkään.

Nämä luussa olevat solut ovat luusoluja, jotka vaikuttavat luuston kasvamiseen ja uusiutumiseen. Osteoblasti on luunmuodostajasolu, joka rakentaa uutta luukudosta. Se erilaistuu itse lopuksi osteosyytti-soluksi, joka taas ylläpitää luun aineenvaihduntaa. Toinen erikoistunut luusolu on osteoklasti, joka tuhoaa luukudosta, jolloin kalsiumia saadaan verenkiertoon.

Luita on eri tyyppisiä. On putkiluu, kuutioluu ja litteä luu.Putkiluita on esim. käsivarsissa ja jaloissa, kuutioluita on ranteissa ja jalkapöydissä ja litteitä luita on esim. kylkiluut.


Pitkien luiden rakenne on seuraavan lainen: Uloimpana on luukalvo, joka eristää luun muusta ympäristöstä. Luun sisällä luuontelossa on luuydin, joka vastaa verisolujen tuotannosta. Luuydintä ei ole kuin pitkissä luissa, kuten reisi- ja pohjeluissa. Luuytimeen liittyy myös inhottava syöpä, leukemia, johon usein on hoitona vain luuytimen siirto joltain terveeltä luovuttajalta.

Kasvavilla ihmisillä on luun päissä aktiiviset kasvulevyt jotka on rustoa, joka kasvaa luun pään puolesta ja luutuu luun sisäosan puolelta. Tällä tavalla luu saa pituutta. Sitten kun ei enää kasva aikuisena on tämä kasvulevy jo luutunut. Minulla itselläni murtui vasemman jalan sääriluu juuri läheltä kasvulevyä ja minun oli käytävä pitkän aikaa kontrolliröntgenissä, että voitiin olla varmoja, että se jatkoi normaalisti kasvuaan. Muuten olisi saattanut tulla eri pariset jalat, mutta onneksi sen kasvuun ei tullut mitään häiriöitä.

Luun sisällä oleva luu on hyvin huokoista hohkaluuta, joka muistuttaa vähän pesusientä. Tämän pinnalla on tiivisluu, joka on hieman vahvempaa.

Kuvasta Os kohdalta voi nähdä osteonin, joka siis tarkoittaa verisuonikanavan ja sitä ympäröivien luusälöjen muodostamaa kokonaisuutta.
H:n kohdalla näkyy verisuonikanava ja O:n kohdalla näkyy osteosyyttejä, eli osteoblasti-soluista muodostuneita soluja.






Luun vahvistamiseen tarvittava kalsium imeytyy ruoansulatuksestamme ja sen imeytymistä edistää D-vitamiini. Kalsiumtasoa veressä säätelee myös kalsitosiini (kilpirauhanen)(verestä luuhun) ja parathormoni (lisäkilpirauhanen)(Luusta vereen). D-vitamiinia tarvitaan myös rakennusaineeksi hormoneille, jotka säätelevät luun uusiutumista. Kuten kaikki tietävät on oltava auringossa, jotta D-vitamiinia syntyy. Se siis on esiasteena iholla, josta se muuttuu D-vitamiiniksi UV-säteilyn vaikutuksesta.

Kun luumassa ei enää uudistu, alkaa se vähentyä ja jos se vähenee paljon tulee osteoporoosi eli luukato. Tämä on yleistä varsinkin vanhoille naisille, koska estrogeenin väheneminen vaihdevuosien jälkeen hidastaa entisestään luun uusiutumista. Tällöin luun sisäosissa huokoisen hohkaluun huokoset suurenevat jolloin se rikkoontuu helpommin.









Luut eivät yksistään luo liikkeitä vaan niihin tarvitaan myös lihakset, rustot ja nivelet.

Nivelet ovat luiden liitoskohtia. Niitä on monta erilaista mallia, jotka ovat erikoistuneet tietynlaiseen liikkeeseen.

Pallomainen nivel on hyvin liikkumiskykyinen, esimerkiksi olkanivel on tällainen. Tämän takia kättä voi pyritellä ympäriinsä. Ratasnivel on kyynärluun ja värttinäluun välissä oleva nivel, jonka takia käsivartta pystyy kiertämään. Jos tätä niveltä ei olisi, olisi meidän liikeratamme aika paljon rajoittuneempia. Sarananivel on kyynärluun ja olkaluun välissä. Se luo ison liikeradan, muttei kuitenkaan yhtä isoa kuin pallonivel. Peukalossa on satulanivel.

Nivel koostuu nivelpussista, jonka sisällä koko nivel on. Nivelside (myös nivelpussin sisällä) pitää koko pakettia kasassa, ja nivelsiteen revähdys on ikävä tapaturma, joka käy usein urheilijoille. Nivelpussin sisällä on myös nivelnestettä, joka pitää nivelen liikkumisen rasvattuna. Se on sama kuin saranaan laitetaan öljyä, ettei se narise. Sama tässä. Nivelnestettä laitetaan, etteivät luiden päissä olevat nivelrustot kulu. Nivelrustojen välissä on vielä rustoinen nivellevy, joka ehkäisee paljaan luun joutumista hangatuksi.

Lihakset ovat kehossamme se osa, joka oikeasti saa meidät liikkeelle. Näitä lihaksia, jotka kiinnittyvät jänteille nivelten eri puolille ja saavat luut liikkumaan, kutsutaan luustolihaksiksi. Ne toimivat aina toisilleen vastavaikuttajina. Esimerkiksi kun koukistetaan kättä supistuu hauislihas ja saman aikaisesti kolmipäinen ojentajalihas on rentona. Kun taas kättä suoristaessa hauis rentoutuu ja kolmipäinen ojentajalihas supistuu. Kädellä pitää siis olla jokin lihas, joka aktiivisesti vetää sitä suoraksi, koska hauis ei kuitenkaan työnnä sitä.

Lihas koostuu poikkijuovaisista lihassoluista joita ympäröi sidekudoskalvo  ja näistä muodostuvaa lihassolukimppua ympäröi peitinkalvo, jonka sisässä on myös verisuonia ja hermoja. Jotta lihas saisi tarpeeksi energiaa ja happea, sitä ympäröi hiussuoniverkosto. Näistä lihassolukimpuista muodostuvia luulihaksi meillä on kehossamme n. 400.

Luustolihaksessa on poikkijuovaisia lihassoluja, jotka ovat oikeasti useamman yhteen liittyneen solun kokonaisuus. Niissä on kahdenlaisia proteiinisäikeitä, myosiineja ja aktiineja, jotka saavat aikaan lihaksen supistumisen. Lihakset saavat supistumiskäskyn hermostosta, josta tulee viesti liikehermon viejähaaraketta pitkin jokaisen lihassolun pinnalle. Hermosolun välittäjäaineena toimii asetyylikoliini, joka tarttuu lihassolun pinnalla oleviin reseptoreihin ja saa aikaan impulssin lihaksen sisässä.

Tässä on video siitä miten nämä myosiinit ja aktiinit toimivat. Sitä on hankala lähteä selittämään sen tarkemmin, mutta siis ideana on se, että myosiinit alkavat lihaksen supistuessa ikään kuin vetämään aktiineja lomittain kanssaan. Mielestäni videossa oli hyvin selkeästi selitetty se.
https://www.youtube.com/embed/BMT4PtXRCVA"

Luustolihakset ovat nopeasti supistuvia, mutta ne väsyvät helposti. Lihassolut, kuten kaikki muutkin solut käyttävät soluhengitykseensä ATP:tä. Lihassolujen omat ATP varannot eivät kestä kuin hyvin lyhyelle ponnistukselle ja sen jälkeen se alkaa tuottaa ATP:tä glykogeenivarastoistaan tai sitten veren glukoosista ja rasvahappoja. Jos veressä ei ole glukoosia, alkaa maksa pilkkomaan niitä kehon glykagonivarastoista ja muuttaa rasvoja taas kehosta käyttöön. Tämän takia kannattaa treenata ennen aamupalaa jonkinlainen mukava kardiotreeni, jotta lihakset käyttävät kehon omia energiavarastoja, eikä ruoasta saamaasi glukoosia.

Lihassolut tarvitsevat tietysti myös happea soluhengitykseensä. Jos happea ei kuitenkaan ole tarjolla, esimerkiksi kovan urheilusuorituksen aikana alkaa lihassolut tuottamaan energiaa anaerobisesti. Tällöin mitokondriot tuottavat ATP:tä glykolyysillä ja maitohappokäymisellä. Maitohappokäymisestä syntyvä maitohappo aiheuttaa lihaksiin säryn. Maksassa maitohappo muuttuu taas glukoosiksi

Luustolihaksissa on nopeita ja hitaita lihassoluja. Nopeat pystyvät tuottamaan ATP:tä glykolyysin avulla EIKÖ TAPAHDU MITOKONDRIOSSA (ihanteellisia lihassoluja sprintterille) ja hitaat saavat energiansa vain mitokondrioissa tapahtuvalla soluhengityksellä (hyviä soluja maratoonarille). Näitä molempia soluja on luulihasten soluissa, mutta suhde vaihtelee geneettisistä syistä. Esimerkiksi afrikkalaisilla on lihaksissaan enemmän hitaita soluja, jonka takia heidän solunsa tuottavat tasaisesti tarvitsemaansa energiaa, ja sen takia he ovat ylivoimaisia maratoonareita.

Lihaksia on ihmisellä yhteensä kolmea erilaista. On luustolihas, sileä lihaskudos ja poikkijuovainen sydänlihaskudos. Luustolihas on siis nopea, mutta väsyy myös nopeasti. Sileä lihaskudos on esim. ihossa, rauhasissa, sisäelimissä ja verisuonten seinämissä. Ne ovat hitaasti toimivia, mutta ne eivät väsy. Poikkijuovainen sydänlihaskudos on vain sydämessä ja se on erityistä sen takia, että se ei väsy, mutta se pystyy toimimaan nopeastikin.

 

 

 

 

http://www.solunetti.fi/fi/histologia/kaavakuva/

Artikkeli

http://www.hs.fi/m/tiede/a1426396539801

Löysin tällaisen mielenkiintoisen artikkelin liikuntapillereistä. Nämä ovat siis lääketieteessä kehitteillä olevia pillereitä, joilla pystyisi saamaan kaikki urheilun hyödyt. Ensisijaisetti ne olisi tarkoitettu jotenkin liikuntarajoitteisille jolloin ne voisivat pidentää heidän elämäänsä ja parantaa elämänlaatua. 

Niitä on hieman eri vaikuttavilla aineilla toimivia, mutta ideana on kiitenkin saada keho polttamaan enemmän energiaa, tai esim. hidastaa lihasten kasvua hidastavan hormonin tuotanto. 

Mielestäni tämä olisi varmasti pelastus esim. juuri ihmisille jotka eivät jostain syystä pääse kehittämään lihaskuntoaan ja terveyttään, mutta kyllä minä kuitenkin olen sitä mieltä, ettei mikään pilleri pysty kunnon urheilusuorituksen tuottamaa mielihyvää ja monisyisiä terveysvaikutuksia.

Munuaiset ja maksa

Munuaiset sijaitsevat pallean alapuolella selkärangan molemmin puolin. Ne ovat noin nyrkin kokoiset ja ne ovat osa aineenvaihduntaa. Ne säätelevät veden määrää veressä, ionien tasapainoa, pH:ta ja verenpainetta. Ne myös poistavat solujen aineenvaihdunnassa syntyviä kuona-aineita (esim. urea), sekä valmistavat erytropoietiinia, joka on punasolujen tuotantoa säätelevä hormoni.


Munuaisten toimintaa säätelee hormonit ja hermosto. Esimerkiksi veden määrän säätelyssä aivojen hypotalamukseen tulee viesti, että veressä on liian vähän verta. Tällöin Hypotalamus viestittää aivoille janon tunnetta. Hypotalamuksesta menee viesti aivolisäkkeeseen, joka erittää ADH nimistä hormonia, joka säätelee virtsan eritystä. Tässä tapauksessa juomisen jälkeen ADH eritys vähenee ja tällöin munuaistiehyeistä imeytyy vain vähän vettä vereen, jolloin virtsa on hyvin laimeaa ja vaaleaa.


Tärkein munuaisten toiminnallinen yksikkö on nefroni. Niitä on yhdessä munuaisessa n. miljoona kappaletta ja niihin kuuluu munuaiskeränen ja munuaistiehyet. Niiden toiminnassa on kolme vaihetta, joista ensimmäinen on suodattuminen. Suodattuminen tapahtuu munuaiskeräsessä, jossa on hiussuonikeränen ja kotelo. Hiussuonikeräsissä on kolme kertaa suurempi verenpaine kuin muualla hiussuonistossa, jonka takia niistä suodattuu veriplasmaa koteloon. Tätä suodattunutta veriplasmaa kutsutaan alkuvirtsaksi ja sitä erittyy n. 180 L/vrk. Koteloon tulee niin kuona-aineita, kuin keholle tarpeellisiakin aineita.


Takaisin imeytyminen tapahtuu munuaistiehyessä, jossa n. 99% alkuvirtsasta imeytyy takaisin vereen. Osa aineista imeytyy aktiivisesti ja kaikki rasvaliukoiset siirtyvät diffuusiolla. Takaisin imeytymisen ideana on, että kaikki tärkeät aineet pääsisivät imeytymään takaisin verenkiertoon, mutta koska suurin osa ympäristömyrkyistä ja alkoholista on rasvaliukoisia, siirtyy ne myös takaisin verenkiertoon.


Munuaistiehyessä tapahtuu myös aktiivista erittymistä, jolloin verestä siirtyy hormoneja, lääkeaineita ja ruokien lisäaineita. Sitten aineet kulkevat kokoojatiehyeen, jota kautta se menee munuaisaltaisiin. Sieltä ne menevät virtsanjohtimia pitkin virtsarakkoon, johon se joko varastoituu tai tyhjenee virtsaputken kautta. Virtsaaminen on osin itse säädeltävä toiminto. Lapsilla virtsaaminen on refleksi, joka laukeaa virtsarakon venymisestä. Aikuiset oppivat käsittelemään refleksiä, mutta virtsarakon venyessä heille tulee tunne virtsaamisen tarpeesta. Virtsarakkoon mahtuu n. 400-500 ml virtsaa.

Maksan tehtävänä on hoitaa kehon homeostasiaa ja hajottaa, varastoida ja muokata elimistössä aineenvaihduntareaktioiden aikana syntyneitä aineita. Maksan läpi kulkee verta n. 1,5L/min. Veri tulee ruoansulatuselimistöstä, jolloin siihen on imeytynyt kaikki ravintoaineet ja kaikki haitallisetkin aineet. Koska maksaan tuleva veri on hiilidioksidipitoista, tarvitsee se maksavaltimon, joka tuo sille hapekasta verta sen omaan toimintaan.


Maksassa on paljon verisuonia, joita pitkin aineet pääsevät kulkeutumaan maksan soluihin. veri tulee ensin porttilaskimoa pitkin maksaan ja kiertämisen jälkeen veri poistuu maksalaskimoa pitkin alaonttolaskimoon.


Maksan tehtävänä on hajottaa myrkylliset aineet kuten alkoholi, joka ei poistu munuaisten kautta. Maksa muuttaa alkoholin ensin asetaldehydiksi ja siitä etikkahapoksi. Jos alkoholia käyttää liikaa, on se maksalle hyvin vaarallista, koska se hajottaa maksakudosta. Maksasoluihin kerääntyy tällöin myös rasvaa, mikä saa maksan turpoamaan. Maksakirroosi syntyy pitkän alkoholin käytön seurauksena ja tällöin maksakudos korvautuu sidekudoksella.
Maksan yksi tapa tehdä aineista vaarattomia on muuttaa ne vesiliukoisiksi, jolloin ne poistuvat virtsan mukana.


Maksa tuottaa sappinestettä, hiilihydraateista rasvoja, maitohapoista ja aminohapoista glukoosia, joitakin hormoneja, kolesterolia ja proteiineja veriplasmaan. Aminohappojen typpiosista myös ureaa. Kun keho ei saa ruokaa esim. paaston aikana, alkaa maksa tuottamaan rasvavarastoista ketoaineita.


Maksa tuottaa kolesterolia, jonka se laittaa kuljetusproteiinien mukaan. Näitä kuljetusproteiineja eli lipoproteiineja on kahdenlaisia, HDL (hyvää kolesterolia) ja LDL (huono kolesterolia). LDL kuljettaa kolesterolia maksasta kudoksiin, mutta huono puoli siinä on se, että se tarrautuu verisuonten seinämiin. Tämän johdosta verenpaine nousee ja lisää riskiä aivo- ja sydäninfarktiin. HDL irrottelee LDL:ää seinämistä ja kuljettaa sen takaisin maksaan.


Yksi maksan tärkeä tehtävä on ruoan mukana tulleen glukoosin muuttaminen glykogeeniksi, tällöin se on energiaystävällisemmässä säilömismuodossa, josta sen saa helposti taas purettua elimistön käyttöön. Maksa säilöö glykogeenin lisäksi rautaa, A- ja B12-vitamiinia, verta sekä haitallisia aineita, jottei ne pääsisi leviämään muualle kehoon.

Minua mietitytti kauheasti se, että missä järjestyksessä veri kiertää näissä. Ruoansulatuksen jälkeen menee mihin?

Veri menee siis ensin maksaan ja sen jälkeen sydämen kautta munuaisiin.

Mietin myös sitä, että käyttääkö maksa alkoholia ATP:n tuottamiseen. Kyllä se käyttää. Ensin muuttaa asetaldehydiksi ja sitten etikkahapoksi jota käytetään mitokondriossa ATP:n tuottamiseen.

lisätehtäväksi tuli vielä YO tehtäväviime vuoden Bilsan YO:sta

Diabetes

Diabetes 1 vs 2

1. 

•väsymys -> veren sokeri korkea, mutta kudokset nälissään

• Laihtuminen -> Glukagoni muuttaa glykogeenia ja rasvoja glukoosiksi -> verensokeri nousee

• Jano -> Kudokset kuivuvat, sillä vettä kudoksista osmoosilla vereen (veri siis liian väkevää) -> wc hätä -> koska veri ei imeydy kudoksiin -> poisto + glukoosia myös

• Asetonin hajuinen hengitys -> Maksassa muodostuu ketoaineita kun glukagoni muuttaa rasvoja glukoosiksi (vrt. paasto)

2. (Insuliiniresistenssi -> solut ei reagoi insuliiniin, verensokeri pysyy korkeana, hoitona painonpudotus)

Ei niin rajuja ja hengenvaarallisia oireita. 

Liittyy osaksi MBO

Ruoansulatus

Syön itse leipomaani omenapiirakkaa. Mitä sille tapahtuu? Normaalisti sen selittäisi niin, että se menee suusta mahaan ja sieltä suolistoa pitkin aina ulos asti. Sille piirakalle kuitenkin tapahtuu vaikka mitä sillä matkalla.

Aluksi kaikki lähtee suusta. Piirakkaa jauhetaan hampailla, mikä on tärkeä osa ruoansulatusprosessia, sillä se on ainoa paikka jossa voidaan mekaanisesti hienontaa ruokaa. Suussa myös syljen amylaasi-niminen entsyymi hajottaa piirakkapohjassa olevat pitkät hiilihydraattiketjut maltoosiksi eli disakkaridiksi.

Sitten piirakka kulkeutuu ruokatorvea pitkin mahalaukkuun. Mahan tilavuus on n. 1-3 litraa ja siellä on n. 1-2L mahanestettä. Se on hyvin venyvä ja sen seinämän solut tuottavat limaa, suolahappoa (tappaa mikrobit) sekä pepsinogeeniä. Pepsinogeeni muuttuu suolahapon vaikutuksesta pepsiiniksi, joka hajottaa esimerkiksi piirakan taikinassa olevan kananmunan proteiinin aminohappojen polypeptidiketjut pienemmiksi ketjuiksi. Seinän solut eivät voi suoraan tehdä pepsiiniä, koska tällöin se alkaisi hajottamaan mahan seinämän solujen aminohappoketjuja. Piirakka pysyy siellä n. 3-4 tuntia.

Sitten piirakka kulkeutuu pohjukkaissuoleen. Siinä maksan valmistama sapesta tulevat sappisuolat muuttavat leivonnassa käytetyn rasvan lipidit pienemmiksi, jotta haimasta tuleva lipaasi pääse vaikuttamaan, jolloin se muuttaa triglyseridit glyseroliksi ja rasvahapoiksi. Haima erittää myös trypsiiniä, joka pilkkoo jo kertaalleen mahassa pilkkoutuneet polypeptidiketjut vieläkin lyhemmiksi. Haimasta erittyvät amylaasi jatkaa sitä mitä suun amylaasi ei kerennyt tekemään, kun nielaisin niin nopeasti, eli se pilkkoo edelleen polysakkarideja maltoosiksi. Haima erittää myös nukleaasia, joka pilkkoo nukleiinihapot nukleotideiksi. Nukleiinihapot ovat siis DNA:n ja RNA:n rakennusosia, joita saamme esim. piirakan omenasta, koska se sisältää oman DNA:nsa. Haima ja sappi erittävät molemmat myös dikarbonaatteja, jotka neutraloivat ruokamassaa.

Sitten piirakka siirtyy ohutsuoleen. Se on hyvin pitkä ja siellä tapahtuu kaikkien tärkeiden aineiden imeytyminen elimistöömme. Ohutsuolen seinämät on hyvin nukkaisia (nukkalisäkkeitä), jotta pinta-ala olisi mahdollisimman iso, jolloin saadaan paljon aineita imeytymään. Ohutsuolessa esimerkiksi
kolesterolista ja sappisuoloista koostuvat lipidipisarat siirtyvät diffuusiolla suolen limakalvon ja sisäpinnan soluihin, joissa ne pakataan proteiinien sisään, jonka takia niistä tulee vesiliukoisia, jonka jälkeen ne siirtyy imusuonistoon. Niitä käytetään uusiin solukalvoihin ja energiaksi.

Ohutsuoli erittää myös peptidaasia, joka jatkaa aminohappojenketjujen pilkkomisen aina yksittäisiksi aminohapoiksi. Aminohapot kuljetetaan sitten aktiivisella kuljetuksella suolen seinämään ja sitten ne siirtyvät vereen avustetulla diffuusiolla. Aminohappoja käytetään sitten taas meidän omien uusien proteiinien rakentamiseen.

Hiilihydraateista pilkotut disakkaridit, maltoosit, hajotetaan ohutsuolessa vielä monosakkarideiksi. Maltaasi hajottaa maltoosin ja sakkaraasi hajottaa sakkaroosin, joka on siis piirakkaan käytettyä taloussokeria. Sakkaroosia ei pilkota missään aikaisemmassa vaiheessa koska se on alkujaankin disakkaridi ja olettaisin, että sen takia siitä saatu energia on hyvin lyhytikäistä, koska se pilkotaan vain yhdessä kohdassa. En tiedä varmaksi. Sitten nämä monosakkaridit siirtyvät aktiivisella kuljetuksella suolen seinämään ja sieltä avustetulla diffuusiolla vereen. Niitä käytetään energiana ATP:n muodossa, sekä varastoidaan energiaksi glykogeenina.

Myös nukleiinihapoista pilkotut nukleotidit imeytyvät ohutsuolesta vereen ja niitä käytetään meidän DNA:n ja RNA:n rakennusaineiksi.

Sitten ruoka siirtyy paksusuoleen, jossa ei enää imeydy mitään ravintoaineita, mutta vesi kyllä imeytyy. Piirakka on enää siinä vaiheessa pelkkää kuitua, mutta useimmiten siellä kyllä on muutakin. Esimerkiksi jos ohutsuolesta puuttuu laktaasi laktoosi intoleranssin takia, eikä suolessa ole mitään mikä pilkkoisi laktoosin. Tällöin laktoosi, joka on disakkaridi, kulkeutuu kokonaisena paksusuoleen jossa siellä olevat bakteerit käyttävät sitä ruokanaan ja päästävät paljon ilmaa. Tällöin syntyy ikäviä vatsavaivoja ja piereskelyä. Nämä bakteerit ovat kuitenkin tarpeellisia, koska ne tuottavat K- ja B12-vitamiineja. K-vitamiini esim. osallistuu veren hyytymien liukenemiseen. Ihmisen olisi myös tärkeä saada kuitua elimistöönsä, koska tällöin paksusuolesta ei imeydy niin paljon vettä elimistöön, eikä maha mene niin sanotusti kovalle.

Sitten ylimääräiset aineet tyhjenevät peräsuolen ja peräreiän kautta pönttöön ja sitten voikin taas syödä lisää ;)

Tässä on ruoansulatuselimistön rakenne:

1. Suu
2. Sylkirauhaset
3. Nielu
4. Henkitorvi
5. Ruokatorvi
6. Mahalaukku
7. Maksa
8. Sappirakko
9. Pohjukkaissuoli
10. Haima
11. Ei ole sellaista
12. Paksusuoli
13. Ohutsuoli
14. Peräsuoli
15. Peräaukko

Tässä vielä kuva siitä mitä piirrettiin tunnilla:

 

Ja tässä vielä Olipa kerran elämän ruoansulatusvideo :) sisko tykkää kovasti katsella näitä kanssani ja tämä on kyllä todella hyvä tapa kertailla oppimaansa ja vedellä yhteen naruja. Aion kyllä käyttää ylppäreihin kerratessa ja lääkikseen hakiessa ;)

https://www.youtube.com/watch?v=MIhffLcK_cM

Hengitys

Tarkoitus ihmisen hengittämiselle on se, että saamme ilmasta happea kehon käyttöön. happea tarvitaan kehossa solujen soluhengitykseen. Soluhengityksessä solu käyttää happea ravintoainemolekyylien muuttamiseen ATP:n sidosenergioiksi. Tässä taas syntyy sivutuotteena hiilidioksidia, jonka veri kuljettaa takaisin keuhkoille ulos vietäväksi.

Tämä siis kaikki tapahtuu viidessä osassa. Ensin tapahtuu keuhkotuuletus, jossa siis hengitetään ilmaa keuhkoihin ja puhalletaan hiilidioksidinen ilma ulos. Sitten happi siirtyy keuhkorakkuloista niiden pinnalla oleviin verisuoniin, joista tulee taas takaisin päin hiilidioksidia. Tämä perustuu eri pitoisuuksien tasoittumiseen keuhkorakkuloiden ja verisuonten välillä. Verisuonissa on enemmän hiilidioksidia jolloin se siirtyy diffuusiolla suonista keuhkoihin ja keuhkoissa on taas enemmän happea jolloin se siirtyy diffuusiolla keuhkoista suoniin. Jos tarpeeksi suuria pitoisuuseroja ei synny, ei diffuusiotakaan synny, jolloin happea ei siirry kehoon.

Tämän jälkeen happi siirtyy veren punasoluissa olevien hemoglobiini-proteiineihin sitoutuneena solun luokse, joka sitä tarvitsee. Neljäs osa on kaasujen vaihto solun ja veren välillä ja lopuksi happi osallistuu soluhengitykseen. Tässä on koko hengityksen idea.

Hengitysteiden tehtävänä on lämmittää, puhdistaa ja kostuttaa ilmaa. En ole kyllä aivan varma minkä takia ilma pitäisi kostuttaa ennen kuin se menee keuhkoihin, enkä miksi se pitää lämmittää. Mutta hengitysteiden limakalvot tuottavat limaa johon hengityksen mukana tulevat mikrobit ja hiukkaset tarttuvat. Värekarvat työntävät limaa nielua kohti, josta se menee niellessä mahaan, jossa mahan hapot hajottavat ne. Myös nielussa sijaitsevat kitarisat ja alempana nielussa olevat nielurisat osallistuvat mikrobien torjuntaan.

Hengityselimistön rakenne



 

 

 

 

Tässä on kurkunpään rakenne. Kurkunkannen tehtävänä on huolehtia, ettei ruoka mene "väärään kurkkuun". Tämä siis on henkitorven päässä oleva läppä, joka sulkeutuu kun syömme. Kilpirusto, rengasrusto ja henkitorven rustokaari suojelevat henkitorvea ja kurkunpäätä.

Hengittäessäni pystyn tuntemaan kuinka kylkiluuni levittyvät ja vatsani suurenee. Tämä johtuu siitä, että pallea supistuu ja työntää sisäelimiämme alaspäin, jotta keuhkot saavat mahdollisimman paljon ilmaa ja samalla ulommat kylkivälilihakset supistuvat, jolloin kylkiluut nousevat ylöspäin. Tällöin keuhkot saavat mahdollisimman suuren tilan ja sinne syntyy ikään kuin alipaine, jolloin ilma virtaa ulkoa keuhkoihin.Uloshengityksessä kehon ei tarvitse tehdä mitään, koska rintakehä palaa omin avuin takaisin.

Ydinjatke säätelee meidän hengitystämme. Se aistii keuhkojemme venyvyyden ja veren hiilidioksidi pitoisuuden, jolloin se pystyy pitämään kehomme happi ja hiilidioksidi pitoisuudet tasapainossa. Ihminen voi ohjailla hengitystään, kuten esimerkiksi puhuessaan, mutta jos ihminen on liian kauan hengittämättä, laukaisee ydinjatke hengityksen käynnistymisen. Myös hormoneilla ohjaillaan hengitystä, esim. stressitilanteessa lisämunuaiset erittävät adrenaliinia, joka lisää hengitystiheyttä.

Vuoristotauti on hyvä tietää hengitykseen liittyvässä pohdiskelussa. Se siis johtuu siitä että ilmassa on vähemmän happea kuin normaalisti esim. vuorille kiivetessä, eikä elimistö ehdi tottua uuteen vähähappisempaan tilaan. Siitä seuraa unettomuus, ruokahaluttomuus ja kova päänsärky. Olen myös kuullut, että nielemisvaikeudet ovat oire vuoristotaudissa.




Tässä vielä hauska muistutus lapsuudesta. Olipa kerran elämä käsittelee hengityksen omalla tavallaan, mutta kyllä sieltä ´pystyi löytämään myös ne oikeat jututkin :)

https://www.youtube.com/watch?v=hjh-MzWSbkM

Hoitomuoto PTSD:hen eli Post Traumatic Stress Disorder

Katsoin lääkärit ohjelmaa ja siinä oli mielestäni mielenkiintoinen uusi hoitomuoto, joka on siis kuitenkin vielä hyvin aloittelu vaiheessa. Sillä siis pyritään hoitamaan sodasta palanneiden sotilaiden traumanjälkeistä stressihäiriötä. Tässä hoitokeinossa siis sotilaille ruiskutetaan kallonpohjan alueelle ainetta, joka ikään kuin puuduttaa jonkun aivoissa toimivan osan ja muuttaa aivojen synapsiyhteydet takaisin sellaiseen muotoon kuin ne olivat ennen kuin he olivat sodassa. He kuitenkin muistavat kaiken mitä on tapahtunut, mutta heillä ei ole niistä enää stressiä laukaisevaa tunnemuistoa. Suurimmalla osalla sotilaista, joilla tätä hoitomuotoa on käytetty, se on lopettanut kokonaan oireet.

Tästä olisi mielestäni hyvin mielenkiintoista saada lisää tietoa, ja tutkia asiaa, mutta tietoa löytyy vielä hyvin vähän. Traumanjälkeinen stressihäiriö on ollut jo pitkään sellainen aihe joka on kiinnostanut minua.

Tässä oli kuitenkin teksti joka viittaa ainakin aiheeseen. Lukemista kuitenkin hieman haittaa se, että puolet sanastosta on vaikeaa lääketieteellistä.

http://www.pubfacts.com/detail/24013012/FGF2-blocks-PTSD-symptoms-via-an-astrocyte-based-mechanism.